9.-10.2.08 (siis noiden päivien välinen yö)     

Olin menossa naimisiin Jannen (Children of Bodom) kanssa. Selitin äidilleni kutsukorteista (oletan että olivat hääkutsuja) että ne pitää lähettää, mutta äiti ei kuunnellut. Mulla oli punaista huulipunaa jota lisäilin siinä koko ajan. No, sitten Alexi (sama bändi) oli tulossa käymään ja sillä oli jotain asiaa meidän isälle. Äitini oli ihan tohkeissaan Alexin tulevasta vierailusta ettei kuunnellut mua ollenkaan. Istuttiin sitten vuoden nuoremman siskoni kanssa olohuoneessa odottamassa Alexia ja meillä oli molemmilla päällä siniset haalarit joita joudun käyttämään koulussani.

9.-10.3.08

Olin Mokoman keikalla. Alussa kuului jonkun selostajan ääni joka kertoi: "Nyt bändi on ehyempi ja kokonaisempi kun ovat erottaneet viulunsoittaja-Santun bändistä, nyt pojat rakastavat toisiaan enemmän" (wtf?) Siellä lavalla oli kuitenkin joku naisviulisti (yhtyeessä on kylläkin basisti jonka nimi on Santtu..). Kesken keikan bändin jäsenet alkoivat poseeraamaan jonnekin ylöspäin kun joku otti niistä muka kuvia. Sitten lavalle saapui Ari Koivunen. Marko alkoi laulamaan Arin biisiä "Hear my call" ja Ari hyppäsi lavalta alas ja lähti kävelemään yleisön keskeltä menevää käytävää eteenpäin. Olin siellä siskoni kanssa, sisko ei nähnyt lavalle kun siinä oli yksi tyyppi edessä, joka oli myös FMEssä edessä kun katsottiin Alexia ja Roopea (Finnish Metal Expo 2008 oli juuri ollut). Tyypin paidan selässä luki "Are you dead yet?", niinkuin luki paidassa mikä sillä oli FMEssäkin.